Olen vältellyt tämän blogin kirjoittamista. Olen lukenut Gisèle Pelicot’n raiskausoikeudenkäynnin otsikoita puolisilmällä, pintaa hipaisten ja sydämen ohi. Pysähtymättä. Tänäänkään en halunnut tätä kirjoittaa, koska pelkään miltä tuntuu katsoa tapausta kohti, todella katsoa ja nähdä se kaikessa hirveydessään. Mutta olen sen hänelle velkaa, olemme kaikki sen hänelle velkaa. Meidän pitää pystyä elämään tässä maailmassa ja toteamaan, että tällaista tapahtuu ja meidän pitää pystyä parempaan. Meidän pitää puuttua jo niihin pieniin asioihin, jotka mahdollistavat äärimmäisen seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan.
En sinänsä ihmettelisi, jos olet onnistunut kokonaan välttämään tämän ranskalaisen oikeusjutun, koska Suomessa siitä on uutisoitu yllättävän vähän. Syytettynä on mies, joka noin vuosikymmenen ajan huumasi vaimoaan tarjoten häntä verkossa raiskattavaksi. Hänen lisäkseen syytetyn penkillä on ainakin kymmeniä miehiä, jotka tarttuivat tarjoukseen ja raiskasivat miehen vaimon, osa toistuvasti. Raiskaukset videoitiin. Suurin osa raiskaajista ei käyttänyt kondomia ja tartutti Pelicotiin seksitauteja. Osa tarjouksen nähneistä muutti mielensä ennen raiskausta, mutta kukaan – KUKAAN – ei raportoinut poliisille. Aviomies on muusta asiasta kiinni jäätyään ja oikeudenkäynnin aikana tunnustanut raiskausten järjestämisen sekä myös itse raiskanneensa vaimoaan. Koko tämän ajan Gisèle Pelicot (nyt 72 vuotta) luuli eläneensä onnellisessa avioliitossa rakastamansa miehen, lastensa isän, kanssa.
Kaiken tämän jälkeen, jota Pelicot on kuvaillut maailmansa murenemisena, hän päätti että oikeudenkäynti käydään avoimin ovin, koska hänellä ei ole mitään hävettävää. Koska häpeä kuuluu hänet raiskanneille miehille ja hänen aviomiehelleen, ei hänelle. Ei koskaan uhreille. Kieltäytyminen yksityisyydestä ja siitä häpeästä, jota uhrin taakaksi seksuaalirikoksista asetellaan, on nykymaailmassa niin suuri hyppy suostumuskulttuuriin, että solidaarisuusviestejä näkyy ympäri Ranskaa ja maailmaa. Graffiteissa ja banderolleissa lukee “Gisèle, les femmes te remercient”. Gisèle, naiset kiittävät sinua.
Gisèle Pelicot’n aviomiehen ja niiden 50-200 hänet raiskanneen miehen tekemä väkivalta on yksi äärimmäinen esimerkki raiskauskulttuurista, jossa nainen ei ole ihminen, yksilö lainkaan, vaan miehen omaisuutta. Esine. Oksennusastia, kaatopaikka, tyhjennyskuilu. Nämä ovat hirvittäviä sanoja käyttää ihmisestä ja sanon ne tarkoituksella, sillä Pelicot’lle tehty väkivalta on niin hirveää, että haluan edes pienen osan siitä julmuudesta välittyvän tästä tekstistä. Että sinäkin pysähdyt, edes tänään, kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä.
Tästä sietämättömästä väkivaltatekojen vyyhdistä voisi kirjoittaa montaa eri asiaa nostaen. Haluaisin puhua ikääntyvän naisen hauraudesta. Gisèle on samanikäinen kuin oma äitini, lempein ihminen jonka tiedän. Paikkansa olisi Suomessakin nostaa kaikkia niitä päättömiä selityksistä, – jotka eivät ole suostumusta nähneetkään – joita Gisèleä raiskanneet miehet ovat oikeudenkäynnissä esittäneet: “luulin, että hän oli kuollut”, “veljeni eivät kutsuneet uudenvuoden juhliinsa”, “tässä oli kyse roolileikistä” ja niin edelleen. Tärkeä näkökulma olisi myös, miten teknologia oli itse asiassa uhrin tukena tämän rikoksen tutkinnassa ja oikeudenkäynnissä.
Mutta minun on pakko kääntää katse jo pois. Koska en enää kestä ilman, että kaikki toivo menee. En pysty eläytymään, ajattelemaan ja lukemaan lisää. Sydämeni ei kykene vastaanottamaan sitä rajatonta tuskaa, mikä tästä vääryydestä nousevaan kipuun ja sen mahdollistamaan välinpitämättömyyten liittyy. Siirrän katseeni, koska minä en kestä edes katsoa sitä, minkä Gisèlle Pelicot joutuu kantamaan kehossaan.
Tästä huolimatta työ väkivallan ennaltaehkäisemiseksi jatkuu. Kädet aina jäävät, vaikka katse olisi hetkeksi käännettävä. Sinunkin kätesi. Meidän tulee käyttää kaikki (rauhanomaiset) työkalut rakentaaksemme suostumuskulttuuria. Me emme ansaitse Gisèle Pelicot’n päättäväisyyttä kieltäytyä hänelle tehtyjen rikoksien ja yhteiskunnan tarjoamasta häpeästä, ellemme toden teolla ala muuttua. Me juhlimme hänen rohkeuttaan nyt, hän astelee oikeustalolle aplodien saattamana. Mutta huomenna hän unohtuu ja niin moni meistä jättää taas puuttumatta, kun jotain epäilyttävää tulee vastaan. Me voimme muuttaa tämän tarinan, me voimme ottaa pienetkin väkivallan normalisoinnit vakavasti ja alkaa purkaa kulttuuria, jossa nainen on esine. Ei anneta Gisèlen unohtua.
Gisèle Pelicotin aviomiestä ja hänen muita raiskaajiaan kohtaan nostetun oikeudenkäynnin tuloksia odotetaan joulukuussa. Puuttumista naisia syrjivään, väkivaltaa väheksyvään ja normalisoivaan kulttuuriin tarvitaan tänään, huomenna, joka päivä.
****
Jos sinut on huumattu tai raiskattu tai epäilet, että sinut on huumatussa tilassa raiskattu (ja toivottavasti näin ei sinulle tai rakkaallesi koskaan käy), tässä joitain ohjeita listassa, jonka alunperin keräsin someen kun epäilyksiä Rammsteinin laulajan väkivaltaisesta käytöksestä alkoi liikkua, nyt päivitettynä.
- Hae ammattilaisapua mahdollisimman pian tapahtuneesta. Tämä on monesta syystä tärkeää, myös mahdollista tulevaa oikeusprosessia ajatellen.
- Älä tuhoa pesemällä mitään todisteita, mutta jos olet peseytynyt, esimerkiksi raiskauksen aikana tai jälkeen käyttämäsi pesemättömät alushousut käyvät todisteista.
- Jos vain mahdollista, mene luotetun ihmisen kanssa seksuaaliväkivallan uhreille tarkoitettuun SERI-tukikeskukseen. Niissä on paras osaaminen seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta ja he osaavat varmimmin tutkimuksissa ja testeissä huomioida myös erilaiset tyrmäykseen käytetyt aineet. Vaikka kaikkia aineita ei missään testeissä ehkä vielä näykään, SERI-tukikeskuksissa sinulle tarjotaan monipuolista apua. Siellä on monenlaisia palveluita ja siellä osataan myös ohjata sinut muihin palveluihin.
- Jos lähelläsi ei ole SERI-tukikeskusta, mene silti mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen jonnekin lääkärille. Tällä on paljon merkitystä todisteiden keräämisessä siksi, että terveydenhuollon ammattilainen kirjoittaa ylös tiedot tapahtuneesta ja arkistoitu kertomus on oikeudessa aina pätevämpää kuin muistinvaraiset todistukset, joita esimerkiksi raiskauksen uhrin läheisiltä kerätään. Sinun ei tarvitse tehdä päätöstä rikosilmoituksen tekemisestä heti, mutta se että tietosi jäävät järjestelmään auttavat sinua myöhemmin oikeusprosessissa, jos rikosilmoituksen teet.
- Tärkeimpänä muista tämä: sinä et ole tehnyt mitään väärää. Seksi ilman suostumusta on raiskaus ja toisen huumaaminen on jo itsessään rikos, vaikkei seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa ”ehtisikään” tapahtua. Aviopuolison tai kumppanin pitää aivan samalla tavalla kunnioittaa rajojasi kuin kenen tahansa muun.
- Älä jää kivun ja pelon kanssa yksin, jos sinulla ei ole läheisiä ihmisiä, joille tuntuu hyvältä kertoa tai puhua, vertais- ja jutteluapua löytyy esim Naisten Linja ja Tukinainen (kaikille sukupuolille)
